Mietelmiä

Perjantaina klo 19

Minulla on 18.1.2019 klo 19 kaksoisensi-ilta. Olen mukana Norjan Kansallisoopperassa Oslossa produktiossa Billy Budd kuorolaulajana ja Kanneltalossa Helsingissä Carmen suviyössä-oopperassa ohjaajan ominaisuudessa. Alla lyhyt väläys molemmista produktioista. Kummassakin tehdään oopperaa. Toinen toteutetaan yhteiskunnan ylläpitämässä taidelaitoksessa ja toinen freelance-taitelijoiden löyhän yhteenliittymän omakustanteena. Minulle molemmat ovat tärkeitä. Joskin hyvin erilaisia. Mutta kai näissä molemmissa kuitenkin on päätarkoituksena kertoa tarina. Vai olenko käsittänyt jotain ihan väärin?

Näyttämölle rakennettu kolmen seinän lavaste, jonka leveys on noin 15 metriä ja syvyys noin seitsemän metriä, liukuu taka-alalle ja syvyyksistä nousee tilalle kappale sukellusvenettä, jonka katsomonpuolen kylki on avoin. Korkeutta veneellä on noin kuusi metriä ja miehiä sisällä 80. Sukellusveneen sisäänrakennettu valojärjestelmä luo tunnelman juuri oikeanlaiseksi ja varsinainen

valosysteemi satoine heittimineen luo viimeisen silauksen komealle näyttämökuvalle. Olen yksi noista kahdeksastakymmenestä. Sukellusvene nousee liian nopeasti suhteessa musiikkikohtaan ja joudumme palaamaan veneessä uudestaan alatasolle. Tämä vie aikaa noin 20 minuuttia. Yritämme uudestaan. Tällä kertaa onnistumme ajoituksessa, mutta lähtöiskuamme oli mahdoton nähdä, koska yksi sivumonitreista pimenee juuri ennen aloitusta. Poikki. Nyt ei kuitenkaan mennä enää alakertaan, vaan orkesteri aloittaa vähän ennen sitä kohtaa musiikkia, jossa meidän pitää ryhtyä laulamaan. Nyt onnistumme ja pauhu ympärillä on korviahuumaava, kuin lilluisi vokaalimeressä välillä pää kokonaan veden alla. Kaiutinjärjestelmä ilmoittaa tauon alkamisesta juuri kesken suurimman ääniavaruuden supernovan.

Kaksikymmentä minuuttia. Nopeasti kanttiinin ja ruoka lautaselle. Viiden minuutin kuulutuksen aikaan olen jo kahvijonossa. Kahvi on ilmaista.

Yksi laulajista on sairastunut ja suunniteltua aikataulua ei voida toteuttaa. Yritän päästä sisälle harjoitustilaamme ja lopulta onnistun siinä vahtimestarin tiukan tentin jälkeen. Varsinaiseen esitystilaan pääsisimme vain muutaman harjoituksen ajaksi myöhemmin. Puhumme työryhmän kanssa aikautaulun uusiksi. Olemme saaneet luvan käyttää valotilanetta, joka on luotu kolmella heittimellä. Mutta se näyttää niin hullulta suhteessa tilanteeseen, että päätämme harjoitella loisteputkien valossa. Neljän tunnin jälkeen joku huomaa, ettei olla pidetty taukoa. Pidetään.

Lähikuppilasta Kebab ja joku hakee kaupasta salaatin. Puolet rullakebabista jää illemmaksi, koska on kiire jatkamaan. Orkesterimme ei valita, vaikka on soittanut harjoituksen päätyttyä kaksi lähes neljän tunnin rupeamaa putkeen. Tosin orkesterissamme on vain yksi soittaja: pianisti.

On hieno tunne harjoitusten päätyttyä, kun tuntee antaneensa jotain sellaista, joka auttaa muita eteenpäin. Lähtiesssäni kertaan vielä ohjauksen korjattavat asiat seuraavaa harjoitusta varten, joka kuukauden pääästä. Kotimatkalla otan vielä Sitratorin ärrältä kahvin. Kahvin hinta on kolme euroa.

Sikäli mahdumme kaikki saman kuplan sisälle, että kerjäläisiä on Oslon rautatieasemalla ja Sitratorin kaupan rappusilla myös perjantaina 18.1. kun kello lyö 19.